Hyvinvointi

Koulutus & Valmennus

Kaipaatko inspiraatiota kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin tai toivoisitko työkaluja hyvinvointisi edistämiseen?Olen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja paremman työelämän puolestapuhuja. Olen ollut hyvinvoinnin teemojen kouluttaja, valmentaja ja puhuja reilun vuosikymmenen, ja asiakkaisiini lukeutuu niin pörssiyritysten korkeinta johtoa kuin esimerkiksi kasvuyrityksiä, kolmannen sektorin toimijoita ja julkisyhteisöjä.

 

Kokonaisvaltainen hyvinvointi on kestävän menestyksen ja onnellisen elämän kulmakivi.


Aiemmin pehmeistä taidoista on tullut osaamisen kovinta ydintä etäajassa, digiajassa, hybridimaailmassa. Voidaankin sanoa, että oman hyvinvoinnin edistämisen taidot ovat uuden ajan kriittisiä työelämätaitoja; esimiehen hyvinvoinnin ja itsensä johtamisen taidot määrittävät pitkälti myös sen, kuinka hän johtaa toisia ja kuinka hyvää johtamista hän ilmentää.

 

Tarjoan hyvinvoinnin koulutusta ja valmennusta.


Koulutuksen tai valmennuksen tarkempi sisältö, fokus ja kesto suunnitellaan yhdessä asiakkaan toiveiden ja tarpeiden pohjalta. Tarjoan myös kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin koulutuksia, valmennuksia ja työpajoja sekä verkkokursseja.

 

Hyvinvointikoulutus tai hyvinvointivalmennus voi sisältää esimerkiksi seuraavia teemoja:

 

  • Ajanhallinta
  • Energianhallinta
  • Stressinhallinta ja palautuminen
  • Resilienssi
  • Toimintakyky
  • Kokonaisvaltainen hyvinvointi
  • Työhyvinvointi
  • Fokus ja priorisointi
  • Suorituskyky ja suorituskyvyn johtaminen 
  • Mielen hyvinvointi
  • Esteiden ja haasteiden ylittäminen
  • Voimavarojen valjastaminen
  • Ketterä oppiminen, kehittyminen ja kasvu
  • Tapojen voima
  • Muutoskyky ja muutoksen johtaminen
  • Fyysinen hyvinvointi
  • Uni, ravinto, liikunta
  • Mentaaliset taidot
  • Sosiaalinen hyvinvointi ja ihmissuhteet
  • Työssä jaksaminen
  • Luovuudesta hyvinvointia 

 

Akateemisten tutkintojeni lisäksi olen myös muun muassa työhyvinvointivalmentaja, koulutettu hieroja, estenomi, jooganohjaaja, rentoutus- ja meditaatio-ohjaaja sekä sanataideohjaaja. 

Hyvinvoinnin koulutuksiin ja valmennuksiin onkin haluttaessa onkin mahdollista sisällyttää myös seuraavia elementtejä:

  •  Rentoutusharjoituksia ja hengitysharjoituksia
  •  Stressinhallinnan työkalut kokemuksellisesti
  •  Meditaation tai mindfulnessin maistiaisia 
  •  Luovuusharjoituksia

 

Aino-Mari – Kokenut kouluttaja, vahva valmentaja

 

Olen puhunut fiksusta itsensä johtamisesta ja kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista viimeisten viidentoista vuoden aikana pörssiyritysten johtajista kunnianhimoisiin startuppeihin – tuhansille ihmisille niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Olen saanut henkilökohtaista valmennusta kansainvälisiltä huippucoacheilta ja katsonut läheltä MM-tasoisten urheilijoiden valmennusta. Koulutuksissa ja valmennuksissa paljastan toimivimpia työkalujani kestävään hyvinvointiin.

 

Käytännönläheiset ja elämänmakuiset koulutukset ja valmennukset fokusoivat tasapainoiseen ja kestävään elämään, olemiseen ja toimintaan: elämää ja tekemistä  tasapainoisesti, elämää ja tekemistä energisenä, elämää ja tekemistä onnellisena. 

 

Asiasanat: hyvinvointikoulutus, hyvinvointivalmennus, hyvinvointi, koulutus, valmennus, hyvinvoinnin edistäminen, työhyvinvointi, valmentaja, kouluttaja, hyvinvoinnin valmentaja, hyvinvoinnin kouluttaja
 

 

 Kiinnostuitko?  
Ole yhteydessä, niin suunnitellaan yhdessä.

 

Minua kiinnostaa hyvinvointi