Itsensä johtaminen & Suorituskyky | Näin harjoittelet toimeen tarttumista

Blogi on julkaistu 7.12.2020 Tuottava ja tuloksellinen työelämä -blogissa.

 

ARMOLLISESTI 

 

Älä oleta, että osaisit lähteä mallikkaasti liikkeelle ensi yrittämällä 

 

Kukapa olisi osannut ajaa mallikkaasti polkupyörällä saati autolla ensi yrittämällä? Liikkeellelähtö vaatiikin alkuvaiheessa paljon energiaa ja armollisuutta. 

Kaipaamme toimeen tarttumisessa ja liikkeellelähdössä tukea ja oikeanlaista tekniikkaa. Mitä vieraammalta tehtävä tuntuu, sitä haastavampaa meidän on ottaa ensimmäiset metrit. 

Tutustutaanpa tarkemmin, kuinka saamme massan paremmin liikkeelle, myös kaamoksessa, epämukavuusalueella ja etänä. 

 

HARJOITELLEN 

 

Harjoittele ja keskity, kunnes liikkeellelähtö on lihasmuistissa 

 

Liikkeellelähtö vaatii harjoittelua ja keskittymistä, ja jokaisella vaiheella on paikkansa. 

Paina kytkin pohjaan ja valitse ykkösvaihde. Saako hyvin nukuttu yö ja aamukahvi sinulla kytkimen alas liikkeellelähtöä varten? Ovatko sopivan pienet, etukäteen suunnitellut suupalat sellaisia, jotka laittavat ykkösvaihteen jouhevasti silmään? 

Nosta moottorin kierroksia ja nosta varovasti kytkintä. Nosta kytkin ylös ja olet liikkeellä. Etukäteen tarkistettu, sujuva ajosuunnitelma auttaa navigoinnissa. Se säästää niin aikaa, energiaa kuin hermoja ja minimoi tarpeettomia pysähdyksiä. Kirkas päämäärä nopeuttaa perillepääsyä ja vähentää riskiä eksyä väärille teille. 

Jos kyseessä on mäkilähtö, on jalan liike tarkempaa. Kiinnitä huomiota perusasioihin, pidä katse eteenpäin ja keskity huolella tekemiseen. 

Väärä asento ja säädöt vaikeuttavat liikkeellelähtöä ja ajamista. Pidä siis huolta, että tarkistat ergonomian ja tiedät tilanteen edessä ja takana. 

Ennen kuin liikkeellelähtö on lihasmuistissa, tarvitaan toistoja. Rutiinia tekemiseen syntyy kärsivällisen, säännöllisen harjoittelun kautta. Tukena oleva valmentaja on usein oiva apu niin liikkeellelähtöön kuin ajamisessa kehittymiseen, polkimien käyttöön kuin stressiä aiheuttaviin uusiin tilanteisiin. 

 

TILANTEEN MUKAAN KAASUA PAINAEN

 

Havainnoi, milloin on järkevää kaasuttaa ja milloin tulee hiljentää 

 

Kun vauhtiin on päästy, voi tekemisen tahdin säilyttäminen alkaa tuntua helpolta. Niin helpolta, että tulee houkutus jatkuvasti lisätä kierroksia ja mennä autopilotilla. Autopilotin vaarana on kuitenkin keskittymiskyvyn herpaantuminen ja liian suuri tilannenopeus. 

On hyvä havainnoida, milloin vauhtia on jo liikaa. Mikään tie tai maasto ei salli jatkuvaa kaasu pohjassa ajamista. Mikään ajopeli ei kestä vuosihuoltojen laiminlyöntiä, eikä mikään bensatankki riitä ilman säännöllistä bensiinin lisäystä. Kukaan kuski ei pysty jatkuvaan maksiminopeuden ylläpitämiseen. 

 

Armollisesti, harjoitellen, tilanteen mukaan kaasua painaen 

 

Ollaan armollisia liikkeellelähdössä. Panostetaan perusasioiden haltuunottamiseen, jaetaan reitti sopiviin etappeihin, palastellaan eteneminen sopivan pieniksi suupaloiksi ja pidetään fokus määränpäässä. Suunnitellaan ajo sujuvaksi huolella etukäteen ja ollaan alati tilanteen tasalla. Tiedostetaan, tarvitaanko liikkeellelähtöön tai tilanteisiin apua. Pidetään huolta säännöllisistä huolloista ja energian riittävyydestä matkan aikana. Tarkkaillaan, mikä on meille sopiva vauhti kuhunkin tilanteeseen, ajankohtaan, sääennusteeseen ja maastonmuotoon. 

 

Asiasanat: suorituskyky, suorituskyvyn johtaminen, itsensä johtaminen, älykäs itsensä johtaminen, oppiminen, oman toiminnan johtaminen, lean learning, tuottava ja tuloksellinen työelämä